Thursday 2 January 2014

Läheiseni vastaavat 1/2

Tiedän, että tätä postausta on odotettu, joten pahoitteluni, että jouduitte odottamaan sitä näin kauan. Nyt sain kuitenkin kaikkien läheisteni vastaukset kasaan, joten tänään siis luvassa ensimmäinen osa vastauksista.

Ensimmäiseksi haluaisin sanoa muutaman sanan läheisistäni, jotka jokainen lähtivät empimättä auttamaan minua tämän postauksen tekemisessä.

K on ollut minulle hurjan rakas ystävä jo pitkään. Vuosien saatossa tämä urhea nainen on seikkaillut Indonesian viidakoissa, auttanut apua tarvitsevia, kuin myös asustellut New Yorkin hulinassa. Muutama vuosi sitten sain suuren kunnian olla K:n kaasona ja sittemmin olen päässyt seuraamaan hänen kasvuaan pienen pojan äitinä.

Monan (M) moni teistä jo tunteekin hänen bloginsa kautta. Olen onnekas, että olen tutustunut Monaan ja saanut tämän upean ihmisen elämääni. Muutaman vuoden aikana olemme viettäneet ikimuistoisia hetkiä, matkustelleet (sekä suunnitelleet uusia matkoja!) ja nauraneet mahamme kipeiksi tyttöjen illoissa.

Myös äitini (Ä) lupautui vastaamaan kysymyksiin. Hän on uskomattoman vahva nainen, kolmen lapsen äiti ja esikuvani. Äitini taitaa niin korkokengillä kävelyn kuin raskaammatkin työt, eikä hän ikinä epäröi auttaa muita. Äitini on empaattinen, älykäs ja hänen periksiantamattomuudellaan selvitetään ne suurimmatkin huolet.

Reilut viisi vuotta sitten tutustuin rankalaiseen mieheen, josta myöhemmin tuli avomieheni (T). Hän on komea, hauska ja viisas. Hän on määrätietoinen ja rauhallinen, mutta aina valmis seikkailuun. Tällä hetkellä asustelemme yhdessä Saksassa, mutta saa nähdä, mihin elämä meidät seuraavaksi kuljettaa!

___________________________________________

Milloin ja miten tutustuitte Maijan kanssa?
K: Tutustuin Maijaan muistaakseni srk:n kerhossa tai sitten se oli päiväkoti-aikaa. Joka tapauksessa polvenkorkuisena olemme tutustuneet. Kuulemma olen haukkunut Maijan kenkiä vaikkakin ne oli oikeasti hienommat mitä omani!
M: Tutustuimme blogien kautta vuonna 2011.
T: I met her 5 years ago when I was living in Finland. Maija was working at the same place than I did and was also organizing some extra activities for the children of the expatriates.
Jos Maija saisi pitää vain yhden laukuistaan, mikä se olisi?
Ä: Se musta pikku-Dior
K: Mona saa vastata tähän!  Vastaisin kuitenkin että sen yhden mustan. Tai sitten sen ensimmäisen omalla työllä raadetun laukun.
M: Kyllä se olis LV:n Alma.

Entä jos Maija saisi minkä vaan asusteen omakseen, mikä se olisi? :-)
Ä: Burberryn takki (trenssi) olisi ehkä yhtenä ensimmäisistä.
K: Varmastikin se voisi olla jokin laadukas laukku tai kengät.
M: Kyllä se on se Birkin.

Oliko Maija kapinallinen murrosiässä?
Ä: Nopea hän oli ennen kaikkea.

Mitkä olivat ensimmäiset ajatuksesi kun Maija kertoi rakastuneensa ranskalaiseen mieheen?
Ä: Että hän tulisi onnelliseksi! Ei puolison kansalaisuus vaikuttanut mitenkään.

Jos saisit valita yhden vaatekappaleen/asusteen Maijan vaatekaapista omaksesi niin mikä se olisi?
Ä: Louboutinin kengät.
K: Vastaan pinkki Saint Laurentin clutch  Myös muutamat kengät voisin sujauttaa omaan kaappiini!
M: Apua en kyllä pysty päättämään vaan yhtä, kun voisin ottaa ihan kaikki Maijan klassiset vaatteet. Jokainen vaate kelpaisi omaan vaatekaappiini luottovaatteeksi!! Ja laukuista puhumattakaan…..
Tiedätkö jo, että millaisen hääpuvun Maija haluaa?
Ä: Luulen tietäväni minkä tyyppisen.
K: Tiedän Maijan ajatuksen minkälainen on haussa. Jotakin aika klassista ja perinteistä, ellei M yllätä meitä. Ei hörhelöitä ja kermakakkuja tai blingiä ylettömästi.
M: Kyllä mulla hiukan on mielikuvaa, kun ollaan yhdessä niitä Pinterestissä haaveiltu. Maija tosin on "vähän" tarkka tämänkin suhteen, että saattaa mennä vielä tovi ennen kuin se THE oikea löytyy ja mielikin voi muuttua matkan varrella. Uskon Maijan luottavan kuitenkin mielummin yksinkertaiseen malliin kermakakun sijaan ;)

Are Finnish women different than French women?
There’s a big difference between Finnish and French in general. France is a Latin country, we like contact (social and physical), we like to brag about ourselves whereas Finnish like to keep their distance (there has been some awkward situations at the beginning when I was trying to kiss somebody I was just introduced to) until you get to really know them, they are more reserved or otherwise they need a bit of help that they usually find at the bottom of a glass, but once you have passed this first barrier and you get to know the person you feel really welcome. Concerning women specifically, it is hard for me to say as I only really know Maija and she does not seem to be like the average Finnish girl, to be so strict with social boundaries (and what to say about Mona J) but except those cultural differences I feel that the gap ends there.

What is the best gift that Maija has ever given you? (for example birthday or Christmas gifts)
Mmmmhhh, I have to say I am really difficult to please. I never really say out loud what I like so it is a baffling problem every time my birthday is coming.
I think what is pleasing me the most is when she is after several days of deep research announcing me she has booked a small trip for us to escape.
What is the best succeeded surprise you have ever done for Maija?
I have to say that I like to surprise her, to hide small goodies for her that she will find later during the day, to bring her to places she was not expecting (for a brunch or even shopping).
The best one is still to come.

What is the most further place you have travelled together?
I guess this would be Thailand.
Do you wish that Maija will take your last name when you will get married?
I never really thought about it but yes, it is important for me. For me, a family name is by definition what is representing a family and having the same name is already a good start to feel united.

Millaisissa tilanteissa Maija on omimmillaan (esim. juhlien keskipisteenä ollessaan, pienessä porukassa, jostain tietystä aiheesta puhuessaan tms.)?
T: I think only close friends really know the true Maija. This Maija is a bit crazy and she unreveales herself only in environment where she feels secured.
Ä: Hakiessa oikeudenmukaisuutta. Eli Maija on tehnyt aivan uskomattomia tekoja, kun on kokenut jonkun olevan esim. vaarassa (miettimättä omaa turvallisuuttaan tai äitinsä tunteita).
K: Hän viihtyy keskipisteenä, yleensä jotenkin siihen rooliin jahkaantuukin! Toisaalta hän on hyvin periksiantamaton. Mielipiteitä ei tältä neidiltä puutu. Lämmin ja huolehtivainen persoona tulee esiin myös pienessä porukassa ollessa.
M: Hmmm.. Luulisin, että Maija on omimmillaan pienemmässä porukassa, jolloin hän voi antaa jakamattoman huomionsa parhaiten lähellä oleville. Maija on äärimmäisen hyvä kuuntelija ja empaattinen ystävä.

Tässä siis ensimmäinen osa vastauksista, postaan toisen osan ensi viikon aikana!

No comments:

Post a Comment