Wednesday 20 August 2014

Hehkua kasvoille


Useampana aamuna kylpyhuoneeni pelistä on kurkistanut kaikkea muuta kuin hehkuvat kasvot - epäsäännöllinen syöminen ja muuttostressi ovat valitettavasti tehneet tehtävänsä ja nuutunut olo näkyy selvästi etenkin tummien silmänalusten ja harmaan ihon muodossa.

Olenkin siis yhä useammin saanut turvautua meikkipussistani löytyviin hehkua tuoviin tuotteisiin. Virkistävän kasvoveden jälkeen ihoni saa ekstra-annoksen kosteutusta Lancômen Genifique -seerumista, joka on sopinut todella hyvin ajoittain hyvinkin oikuttelevalle iholleni ja kuumina kesäpäivinä se onkin riittänyt ihan yksinään meikkivoiteen alle laitettavaksi.

Ihon kosteutuksen lisäksi väsyneiden aamujen meikkirutiineihini kuuluu blogin kautta saatu Lumenen valokynä, jota levitän niin silmien alle, amorin kaarelle, kuin kulmaluullekin tuomaan aavistuksen valoa. Pohjameikin ja ripsivärin laiton jälkeen kirkastan katsetta rajaamalla silmäni kevyesti joko valkoisella tai ihonvärisellä Sephoran silmienrajauskynällä. Vaalean rajauskynän lisääminen tuo aikamoisen muutoksen katseeseen ja käytän sitä oikeastaan aina meikatessani. Poskipunan jälkeen meikkini viimeistelee korostuspuuteri, jota levitän kevyesti silmäkulmiin, -luomille sekä amorinkaarelle - ja nopea, hieman hehkuvampi arkimeikkini onkin sen jälkeen valmis!

No comments:

Post a Comment